elisa.fi

投放时间: 2024-12-23 08:00:00
Miten kerron lapselleni läheisen päihdeongelmasta? Lapsille on tärkeää puhua päihdeasioista ikätasoisesti eli siten että lapsi ymmärtää sanat ja käsitteet, joita käytät. Asialla ei kannata pelotella ja kannattaakin odottaa hetkeä, jolloin itsellä on rauhallinen olo, jotta aiheesta voi puhua mahdollisimman neutraalisti. Leikki-ikäiselle voit kertoa, että läheisellä on sairaus, joka vaikuttaa ihmiseen siten, että hän ei esimerkiksi voi nähdä lasta usein. Isommalle lapselle voit jo kertoa, että sairaus johtuu päihteiden tai esimerkiksi alkoholin käytöstä. Voit kertoa, miten päihteiden käyttö vaikuttaa ihmisen käyttäytymiseen. Lapselle on tärkeää kertoa, että hänellä on muita läheisiä hänen tukenaan, joihin hän voi turvautua. Lapsen pitää tietää olevansa rakastettu ja arvostettu sellaisena kuin hän on. Hänelle kannattaa selittää, ettei läheinen toimi tahallaan, kun esimerkiksi ei muista tai voi tulla käymään lapsen luona. Voitte myös yhdessä pohtia, miten halutessanne pidätte yhteyttä sairastuneeseen läheiseen ja minkälaisilla säännöillä se voisi onnistua. Jos kaipaat ammattilaisen tukea tai keskusteluapua tilanteeseen, voit soittaa maksuttomaan Päihdeneuvontaamme 0800 900 45, joka on auki 24/7. Päihdeneuvontaan kannattaa soittaa, jos haluaa esimerkiksi jo etukäteen pohtia joulun ajan kokoontumisia. Toisen kanssa keskustelu usein helpottaa omaa oloa. Rauhallista joulunaikaa!❤ Elisa / EHYT ry #VanhemmuusPuhetta #vanhemmuus #päihdeongelma #alkoholiongelma #läheinen #joulu #uusivuosi #auttavapuhelin #Päihdeneuvonta
搜索关键词 addiction support, parenting advice, family counselling, substance abuse help, free helpline, alcohol problem优势 Free counseling service,24/7 availability,Expert support
展示估值
189417
热度
15902
最新发现时间
2024-12-23 08:00:00
投放天数
210

平台 & 渠道

投放渠道 facebook
系统 pc
国家 芬兰
语言 fi

素材信息

素材类型
素材尺寸
主页ID8289873642117977810
主页名字Vanhemmuuspuhetta

产品信息

产品分类Counseling service
促销类型Soft Promotion
评分

适用范围

适用人群both
劣势Limited to Finnish speakers
情感Comfort
人民币汇率走势
CNY
亚马逊热销榜
共 0 SKU 上次更新 NaN:NaN:NaN
类目: 切换分类
暂无数据
暂无数据
关注我们
新媒网跨境发布
本站原创内容版权归作者及NMedia共同所有,未经许可,禁止以任何形式转载。